Viimeinen viikko käynnistyy

Tässä oikein kunnon videopläjäys, pääsette mukaan hetkiin ja tunnelmiin! :)

Torstai-iltana täällä vietettiin 10-luokkalaisten valmistujaisia. Niinkuin kerroinkin jo aiemmin, oppilaat suunnitteli ja toteutti koko illan omin kätösin, ja upeat juhlat saivatkin aikaan! Ohjelmaa oli vaikka minkä sorttista, oli lauluja ja näytemä, ruokia, juomia ja puheita. Ja vitsi mitä pukuja, wau! Tytöt oli tehneet itselleen aivan upeat mekot, ihan itse. Oli niin erilaiset valmistujaiset kun vaikka Suomessa yleensä on, puhumattakaan jenkkien menosta. Täällä koristeina toimivat kaiken maailman joulukoristeet, rantapallot, kaikki mitä oli vaan löydetty. Lattialle oli levitetty heinää, niinkun täällä on tapana aina suurimmissa juhlissa tehdä. Kuvat ja videot kertokoon enemmän. Tosi mahtava ilta, ihanaa että päästiin osallistumaan!

Valmistujaispotretti, bongaatko ferenzi-Heidin? ;)

Pojat ykköset yllä

Punaisen maton loisteessa :)

Kymppien lauluesitys

Koulun pappi/kuraattori johtaa laulua :)

Näytelmä sisälsi mm. eläviä kanoja ja naiseksi pukeutuneita miehiä

Näytelmä loppui musikaalityylisesti :)

Perjantaina oli 8-luokkalaisten Precious Me -päivä. Tytöt tykkäsi taas ihan tosi kovasti laittautua ja poseerata, mutta melkein kaikki pojat oli jotenkin vaisuja. Tässä luokassa ei vielä oo sellasta samanlaista ryhmähenkeä kuin kympeillä, mikä näkyi tälläsenä erikoispäivänä tosi selvästi. Vain yksi pojista oli niin rohkea, että laittautui pikkusen, ja loppujen lopuksi hän pyysi mua jopa lakkaamaan kyntensä, hah :D Pienen avustuksen jälkeen oppilaat alkoivat keksiä vähän mielikuvituksellisempia kuvauspaikkojakin, ja kivoja otoksia saatiin. 

8. luokka

Lauantaina täällä kävi jotain isoja jehuja Addiksesta, jotka päättää ilmeisesti hyvinkin pitkälle tän koulun tulevaisuudesta. Päästiin Patrician kanssa sen ansiosta kampaamoon hiushoitoihin koko aamuksi, koska koulu halus näyttää näille tarkastajille, että sen on oltava laadukas ja hyvä paikka, koska jopa ferenzit käy siellä oppilaiden asiakkaina. Sain neljän tunnin setin, pesut, hoidot, naamiot, hieronnat, kaikki mahdollinen, huh mitä hemmottelua! Teki niin hyvää mun auringon polttamalle koppuratukalle. 

Sunnuntaiaamuna heräsin kukonlaulun aikaan, mihinkäs muaallekaan kun kirkkoon! Täällä kaikki kristityt käy sunnuntaisin kirkossa, ja meno siellä on vähän erilaista kun Suomessa. Uskonnot on oikeastaan ihan yhtä tän kulttuurin kanssa, ja kirkossa käynti vaan kuuluu asiaan.  Täällä uskonto on jotenkin sidoksissa kaikkeen muuhun, se näkyy koko ajan ja joka paikassa, jotkut tietty harjoittaa sitä ahkerammin kuin toiset, mutta se vaan kuuluu tän maan kuttuuriin ja täällä olemiseen. Suomessa en oo varmaan koskaan ripariaikoja lukuunottamatta käynyt kirkossa "huvikseen", mutta täällä meen ihan mielelläni.

Kirkon musiikkihommia. Kuurot istuu kirkossa aina edessä, 

jossa tulkki kääntää laulut ja muut viittomiksi.

Tälläistäkin menoa.. Jonkun aikaa mietin, 

uskallanko edes ottaa kameraa esiin, mutta päätin sitten rohkaista itseni.

Lauantain hiuspesut tehtiin aikas jääkymällä vedellä, (koska koululle ei tule mihinkään, edes asuntoloihin, lämmintä vettä) josta pienen aivojäätymisen lisäksi seurasi kaktus kurkussa -olo ja orastavan flunssan yltyminen. Toivottavasti nuhanokka rauhottuu viikon aikana ennen 11 tunnin lentoja! Kotiinpaluu alkaa lähestyessään olemaan koko ajan enemmän mielessä, ja oon alkanut näkemään siitä jo unia. Viime yönä kävin esimerkiksi äitin ja iskän luona viikonloppulomalla täältä, unessa tuntu ihan järkevältä lentää sinne ja takasin parin päivän sisällä.. Oon koittanut vähän listata, että mitä vielä pitäis ehtiä tekemään täällä, ja tuntuu, että se lista vaan kasvaa koko ajan. Miten kaikki onkin voinut vaan jäädä? Tai no, just siirsin yhdenkin homman "ehtiihän sen huomennakin" -ajatuksella johonkin tulevaisuuteen, ehkäpä siinä on syy :D

Ekaluokan suloinen Lemlem

Pojat näytti taitojaan Twister -narulla

Tästä lähtee viimeinen viikko, tosi vaikee käsittää, että jo viisi viikkoa ollaan oltu täällä.. Noh, nyt en mieti sitä liikaa, vaan lähden hakemaan askarteluvälineitä ja rupean askartelemaan muutaman oppilaan kanssa pientä ylläriä, siitä lisää seuraavassa tekstissä! :)

♥ Minna

Nyt saa juhlia taas

Huh, on ollut aika haipakkaa viikonlopusta saakka. Kiva niin, tykkään kyllä hirveesti kun on paljon tekemistä. Lauantaina juhlittiin täälläkin juhannusta ja sen kunniaksi meillekin tulee vihdoin vettä, jippijee! Lähdettiin aamupäivästä oppilaiden matkassa torille ostamaan jotain grillattavaa, kun oppilaat oli sopivasti juuri lähdössä ostamaan koululle ensiviikon ruokia. Tori onkin aika kreisi menomesta, valtavan suuri alue täynnä kaikkea mahdollista myytävää; hedelmiä, kasviksia, mausteita, astioita, vaatteita, koruja, karjaa, kanoja... Kaikki myytävät on asetettu vieri viereen maahan, ja myyntipisteitä kattaa siellä täällä värikkäät kangaskatokset. Ihmisiä on aivan hulluna, koska kaikki ostaa viikon ruoat tuolta. Haju on aika uniikki, eläimet ja niiden ulosteet, mausteet, ruoat, lika, hiki, kaikki kerralla suoraan nokkaan. Harmi ettei ole kuvaa tuolta härdellistä, siellä ei vaan pysty mitenkään kaivamaan kameraa esiin. Kaikki aika menee laukun vahtimiseen, eteen päin kävelemiseen ja maahan levitettyjen myytävien ruokien väistelemiseen. Käveltiin siellä sellasen ihmismassan ympäröiminä koko ajan, koska meidän valkoset naamat oli edelleen jotenki superkiinnostava vetonaula. Tuntui, että sai kunnolla hengitettyä vasta kun selvitettiin tiemme ulos tuolta sekamelskasta. 

Juhannussaunan jälkeen ruvettiin sitten kokkailemaan. Krisu toimi mastercheffinä ja me Heidin kanssa kuorittiin perunoita ja vahdittiin nuotiota. Suomessa mun juhannuspöydässä olis varmaan ollu makkaraa ja sidukkaa. Täällä me grillailtiin uuniperunoita, maissia, lihapullia, kesäkurpitsaa, tomaattia ja pihviä. Saatiin myös oikeeta ruisleipää ja savumuikkuja, sekä valkkaria, jee! Englantilainen koululla asuva vapaaehtoistyöntekijä Patriciakin palasi Addiksesta just hyvin illanviettoon. Yhtäkkiä huomattiin jotain hässäkkää poikien asuntolalla, joka on ihan Heidin asunnon vieressä. Pojat osotteli taskulampuilla viereiselle pellolle, josta näkyi kiiluvat silmät, hyeena! Kävelin poikien asuntolalle pellon poikki että näkisin paremmin, ja asuntolan portilla pojat näytti mulle taskulampuin, että pellolla oli kolme hyeenaa. Joista yhden ohi olin kävellyt viiden metrin päästä. Hyiiii melkein pissasin housuun, en tajunnu yhtään et se oli niin lähellä! Hetken aikaa panikoin, ihan pikkusen vaan, ja poikia nauratti mun nössöily ja ne yritti säikytellä mua viel lisää. Onneks asuntoiloiden ympärillä on tosiaan ne hyeena-aidat, ja porteissa nyt uudet kestävät lukot, jotka saatiin lahjoituksena tänne vietäväksi. Nää ällöhyeenat tulee näköjään ihan iholle, ja jo melko aikaisin illalla, niin oppilaat on ainakin aitojen sisäpuolella turvassa.

Juhannustunnelmaa

Suomenliput koristeena, tottakai

Maanantaina oli pitkä ja hektinen päivä. Jotenkin kaikki oli viikonlopusta väsyneitä, ja tehtiin töitä koko pitkä päivä. Aamulla pidin mun tunnin kasiluokkalaisille ja sen jälkeen aloin juoksemaan ympäri koulua ja yritin haalia kasaan tarvikkeita mun seuraavaan projektiin. Kysyin rehtorilta luvan, että saanko vähän maalata seiniä, ja se vastasi, että saan maalata ihan mihin haluan. Kova on luotto siis :D Puu- ja metallityön opettajat on molemmat kuuroja, mutta kykenin viitomalla saamaan kasaan mustaa maalia ja pensselit. Havahduin siihen, että yritin tavata maalipurkin kyljestä, että onko maali sopivaa seinien maalaamiseen. Hei haloo, sitä maalia joko on tai ei ole, ei täällä oo vaihtoehtoja tai varaa olla kauheen kranttu. Pyysin avuksi kymppiluokkalaisen Abrehamin, ja sen kanssa maalattiin poikien asuntolan tv-huoneen seinää, tehtiin sinne sellanen koristepuu. Työt eteni alkuun vähän hitaasti, kun samalla ei oikein voi viittoa ja maalata, ja Abris on aika puhelias kaveri, niin joka kerta piti keskeyttää hommat siks aikaa et saatiin juteltua. Valmista kuiteski tuli, ja ainakin maalarit oli tosi tyytyväisiä työn tuloksiin. Tiistaina maalattiin samanlainen puu myös tyttöjen asuntolaan. 

 

Maalaushommia tyttöjen asuntolassa

Poikien tv-huoneen valmis maalaus

Maalin kuivuttua ripustelin oksille voimalauseita

Valmis!

You are so perfect

Koululla ei sattunut olemaan mitään kunnollista ainetta, jolla maalin saa pois käsistä. Täällä on töissä sellanen ihan Snoop Doggin näkönen tyyppi, joka aina pelleilee ja vitsailee. Tää Snoop Dogg sit otti jonkun kanisterin ja sanoi, että meiän pitää pestä sillä kädet, et sillä lähtee kyl maali. Olin ihan varma et se tekee jonku jekun, et siel kanisterissa on esim. jotain aasin pissaa ja sit kaikki nauraa ku pesen sillä käsiä. Noh, ei ollu. Oli bensaa, ja ihan kyl lähti puhtaaks. Ei vaan olis itselle tullu mieleen pestä bensalla käsiä...

Iltapäivällä lähdettiin käymään lexoissa, eli hautajaisissa. Tässä lähellä asuvan hierojan ja lastentarhaopettajan Itetun veljen vaimo oli lauantaina kuollut synnytykseen, ja tää viikko vietetään siis hautajaisia. Lexoihin menevät kaikki, jotka jollain tapaa tuntee vainajan, tai jonkun hänen lähisukulaisen, ja siksi meidänkin oli mentävä, koska ollaan jo kuulemma Itetun "vanhoja ystäviä". Vieraita käy siis ihan hirveesti, joka päivä viikon ajan. Läheisimmät käy lexoissa useampanakin päivänä. Ekaa kertaa surutaloon tullessa kuuluu itkeä, valittaa ja voivotella ihan tosi kovaäänisesti, mutta meidän ei tarvinnut osallistua tähän, koska Heidi on raivannut täällä tietä ferenzeille (valkonaamoille), ja nää ymmärtää, että ferenzit ei itke. Miehet ei saa mennä taloon sisälle, vaan istuvat ulkona sellasessa juhlateltassa, juttelevat ja pelaavat korttia. Naiset pukeutuu päänpeittävään suruhuiviin ja istuu sisällä, keittää kahvia ja kertoo vainajasta laulaen tarinoita. Ihan hyvä perinne varmaan senkin takia, että näin surevat saa surra yhdessä, mutta myös saavat ajatuksia vähän muualle. 

Mua rupes oikeasti surettamaan, kun katselin perheen lapsia. Jo se pelkästää oli ihan kauheeta, että niiden äiti oli just kuollut, mutta viel hirveämpää on niiden lasten tulevaisuus ilman äitiä. Ensinnäkin perheen vanhin, 14-vuotias tyttö, huolehtii tästä eteenpäin vauvasta ja muusta perheestä ja joutuu jättämään koulut kesken. Pieni purkki vauvan äidinmaidonkorviketta maksaa tällä hetkellä 160 birriä (n. 6 e) ja täällä keskipalkka on n. 500-1000 birriä kuussa, vauva tarvii tuota korviketta muutaman purkin jo viikossa. Perheen isällä ei oo tällä hetkellä töitä, mutta onneks luvassa on ehkä jotakin. Isä kuitenkin menee tulevaisuudessa luultavimmin uusiin naimisiin ja hankkii lisää lapsia, jolloin nämä lapset joutuvat asumaan ties mihin, luultavasti kadulle. Tää on niin sanoinkuvaamattoman karua ja raadollista. Maailma ei anna meille kaikille ihan yhtä hyviä kortteja elämään.

Täällä näitä hautajaisia on aika usein, tietysti koska väkeäkin on aika paljon (Etiopian väkiluku on tällä hetkellä n. 90 miljoonaa ja tällä menolla väen määrä tuplaantuu alle 30 vuodessa), mutta myös siksi, että turhia kuolemia sattuu edelleen usein. Tietämättömyys ja pula aivan kaikesta aihettaa sen, että ihan normaaleihin sairauksiin saattaa kuolla. Samasta syystä esimerkiksi moni koulun oppilas on kuuroutunut ihan vaan korvatulehduksen tai muun sairauden seurauksena, ihan turhaan. Monena iltana ollaankin kuultu itkuhuutokulkueen valitus, joka saattaa merkitä siis jonkun kuolemaa, mutta myös sitä, että joku paikallisten kannattama maa on hävinnyt ottelun jalkapallon mm-kisoissa..

Maanantai-iltana oltiin niin poikki kaikista päivän hommista, että päätettiin lähteä porukalla syömään Lemmaan, paikalliseen ferenzi-turvalliseen ruokapaikkaan. Takasin tullessamme koulun piha-alueella huomasimme taskulampun valossa, että meidän edessä tiellä kävelee jälleen hyeena. "Kattokaa, tuolla menee hyeena! Eiku meneekö, vai tuleeko.. Tulee, TULEE!" -keskustelu sai sydämen hakkaamaan sataamiljoonaa. Onneksi hyeena tajusi olevansa alakynnessä ja väisti meidän mekastavaa sakkia. Loppumatka käveltiin taisteluvalmiudessa, kun ei yhtään tiennyt mihin puskaan se oli mennyt piiloon. Ne on vaan niin sairaan rumia, isoja, ällöttäviä ja pelottavia! Ja sen kerran kun hyeena-asetta (=pesismailaa) olis tosissaan tarvinnut, niin se ei ollut mukana.

Lexoista ja hyeenasta huolimatta maanantai oli tosi onnistunut päivä, saatiin paljon aikaan ja oli kivaa. Tosin oli sitten keskiviikkona.. Aamun tunti oli jotenkin ihan pannukakku. Ensinnäkin oppilaat oli puoli tuntia myöhässä, ja sanoin niille tosi tiukasti, että jos mä oon tullut Suomesta saakka pitämään niille tuntia ni sinne kanssa tullaan ajoissa, ja että on tosi epäreilua niitä ajoissa olevia oppilaita kohtaan, että niiden pitää odottaa et saadaan koko porukka haalittua kasaan ja alotettua. Ei siis alkanut kovinkaan iloisissa merkeissä. Yhdellä oppilaalla oli tosi huono aamu ja se vaan mökötti eikä tehnyt mitään, ja taas mulle tuli siitä paha mieli kun en halua et mun oppilaat ei tykkää olla mun tunneilla. Tiedän, mulla on vähän kasvettavaa tollakin saralla, ja tiedän, ettei kaikki oppilaat tuu ikinä tykkäämään musta, that's the way it is. Siltikin se ärsytti ja harmitti. Onneks Patricia oli tuonut meille Addiksesta suklaata ni se vähän helpotti. 

My Plan to Cope, kuinka selviän vaikeista tilanteista?

Muutama päivä sitten tavattiin kaupungilla yks opettaja Maren koulusta, jossa siis oon tehnyt kaks kuukauden opeharjoittelua aiemmin. Tää ope kutsui meidät tulemaan keskiviikkona käymään tuolla Maren koululla. No mehän lähdettiin. Poikien asuntolanhoitaja Binyam ajaa asuntolatyön ohessa bajajia, ja hän lupasi heittää meidät keskustaan ja auttaa saamaan kyydin Mareen jonne on n. 10-15 km matka, ettei meiltä pyydetä ihan kohtuuttomia hintoja valkonaamalisällä. Eipä onnistunut, ja Binyam ei halunnut antaa meidän maksaa ihan kohtuuttomasti tuosta kyydistä, joten hän lähti sitten itse ajamaan meitä sinne, vaikka olikin hänen ainoa vapaa-aikansa päivästä. Vähän matkaa köröteltiin, kunnes piti kääntyä takaisin tankkaamaan. Uusi yritys, ja nyt päästiin Mareen saakka, ja vähän ohikin, kiitos meidän nukkuvien puolueen. Maren koulu on nyt sadekauden alkaessa ihan erinäköinen kuin kuivempaan aikaan siellä käydessämme, joten railakkaasti huristeltiin ensin ohi. Lopulta kuitenkin löydettiin koululle, ja lähdettiin etsimään opettajia. Paikalla oli tutun vartijan lisäksi vain muutama opettaja, joista yhden tunsimme. Yhteistä kieltä ei löytynyt kuin muutaman sanan verran, mutta parin puhelinsoiton jälkeen kuulemma meidän tutut opettajat olisivat tulossa. Jonkun aikaa odoteltiin, ketään ei näkynyt. Meidän oli pakko lähteä takaisin koululle, koska piti jatkaa töitä ja matkaan menee bajajilla n. 40-50 minuuttia. Takaisin päästyämme alkoi satamaan ja flunssakin iski päälle. Ei ollut helppo päivä, ei.  

Löytyihän se Maren koulu, muttei sitten kuitenkaan opettajia..

Tänään on juhlapäivä, kymppiluokkalaiset järjestää päättäjäiset. Koko viikko on tehty pieniä valmisteluja, kokkailtu ja sellaista. Tänään on sitten kunnon tohina päällä. Tytöt käy vuorotellen laittamassa tukkaa kampaamossa ja ruoat tehdään ihan alusta saakka itse, niimpä pojat on olleet teurastushommissa ja tytöt pilkkovat ja keittelevät kaikenlaista koko päivän. Kohta puoliin ruoat alkavat olemaan valmiita, tytöt menevät meikkaamaan ja laittamaan päälle itsetehdyt valmistujaismekot. Illalla mekin pistetään parasta päälle ja lähdetään juhlimaan! 

Kikkaroita tukkaan

Haymiksellekin kynsilakkaa

Ensin leikataan lihat, sitten lakataan kynnet

Mitä useampi kokki, sen.. enemmän soppaa?

 
Täällä oon löytänyt sen ekaluokkalaisen oppimisen ilon. On maailman siisteintä oppia viittomaan uusia sanoja, esim. maiden nimiä, värejä tai vaikka viikonpäivät amharaksi, ja sitten jossain sopivassa välissä voi vaan heittää lauseen, jossa käyttää niitä. Yhtenä päivänä hämmensin vähän pienimpiä oppilaita, kun ne kiusas yhtä seiskaluokkalaista poikaa sen parrasta. Sanoin niille juuri opituilla viittomilla, et Suomessa myös naisilla alkaa kasvamaan parta kun ne kasvaa aikuisiks, ja samoin myös amerikkalaisilla naisilla. Ne oli ihan huuli pyöreenä, ja kysyi, että mites englantilaiset naiset? Hah, mua niin nauratti, mut pystyin pitämään jäänviileän pokerinaaman. Eihän ne oo elämässään nähneet montaakaan aikuista suomalaista naista, niin mistäpä ne voi tietää. Jos isommat oppilaat ei vielä oo kertoneet niille et juksasin, niin sori Heidi. Älä ihmettele miks eskarit silittelee sun poskia lähipäivinä.

♥ Minna

Hyviä hetkiä, ja sitten niitä... toisenlaisia.

Tällä viikolla oon opettanut omien tuntien lisäksi myös liikuntaa, koska koulun oma liikkaope ei vaan oo tullut paikalle pitämään tuntejaan. Koitin päästä oppilaiden suosioon ja päätin pitää futistunteja, koska se on täällä aina ja ikuisesti suosikkilaji, ja erityisen kovassa hypetyksessä varsinkin nyt kisojen aikaan.

On varmaan ihan hyvä kertoa tähän väliin lyhyesti, millaista liikuntaa täällä koulussa yleensä on. Ope saapuu paikalle n. 30-45 minuuttia myöhässä, mikä on aika paljon 1,5 tunnin oppitunnista. Alkuun on aina sama lämmittely, oppilaat juoksee kenttää ympäri käsiään heilutellen n. 15-20 minuuttia. Kyllä, just niin käsittämättömän tylsää miltä kuulostaakin. Ja sama aloitus päivästä, viikosta, vuodesta toiseen.. Noh, seuraavaksi on jonkin lajin tekniikkaharjoitteita, mitkä useimmiten on ihan hyviä. Se vaan kummastuttaa, että nuo harjoitteet on samoja luokkatasosta riippumatta, eli käytännössä kympit on olleet kirjaimellisesti ihan samalla tunnilla jo yhdeksänä aiempana vuonna. Ja ihan väkisinkin tylsää ja haasteetonta isoimmille oppilaille, kun taas pienimpien motorinen kehitys ei oo vielä edes niiden harjoitteiden vaatimalla tasolla. Tunti loppuu yleensä tosi hämmentävästi, oppilaat vaan jossain välissä päättää, et nyt riitti, ja lähtee pois. Ope itse tekee samalla lailla, hipsii hiljaa takavasemmalle ja poistuu tilanteesta, ei mitää selkeetä lopetusta. Ja siis tietty jokainen hoitaa leiviskänsä niinku parhaaksi näkee, mutta täällä koulussa noi liikkatunnit on monen oppilaan, varsinkin tyttöjen, ainoa hetki kun ne liikkuu. Oppilaat asuu koululla, eli toisin kun monien muiden samanikäisten, näiden arki- ja hyötyliikunta on ihan minimissä. Nää oppilaat ei esimerkiksi kävele 10 kilometriä kouluun joka päivä, kuten monet muut. Tän takia liikuntatunnit on erityisen tärkeitä täällä, nykyisen open kätösissä ne vaan kutistuu max puoleen tuntiin per viikko, mikä ei tosiaan oo kenellekään riittävä määrä. Tän lisäks tuntien vetovoima ei oo yllättäen kovin suuri, ja koska ope ei paljoo kysele kuka on tai ei oo tunnilla, monet jättää nää pikkupyrähdyksetkin kokonaan väliin.

Joka tapauksessa tällä viikolla kysyin rehtorilta luvan astua puikkoihin. Vähän jännitti, koska mulla ei ollut tulkkia, eli jouduin pärjäämään mun viittomataidoilla ihan yksin. Mun amharan viittominen on tällä hetkellä "te-punainen paita-yhdessä-pelata" -tasoa, ja tosi usein näytän vaan esimerkkiä pantomiimityylisesti, mutta onneks oppilaiden motivaatio on yleensä kohdallaan ja ne haluaakin ymmärtää mitä mä yritän viittoa, niin asiat sujuu usein ihan hyvin. Maanantain tunti menikin tosi kivasti, mulla oli silloin 9-10 luokkien oppilaat. Oltiin erilaisia hippoja ja leikkejä, ja mua vanhemmatkin oppilaat konttas maassa ja kirmaili kentällä ihan riemuissaan :D "Kuka pelkää mustaa miestä" leikkiä en esitellyt ihan tolla nimellä täällä, mut varsinkin jalkapalloa kuljettaen se oli yks tunnin suosikeista. Lopuksi pelattiin parijalkapalloa niin, että piti koko ajan pitää paria kädestä kiinni, koska halusin vähän haastetta näille mestarifutaajille.

Kuka pelkää.. mustaa miestä? Poliisia? En oo viel keksinyt tänne sopivaa nimeä.. :D

Kolme... Pallo... Ööh niin mitä?

Maanantain tunnista riemastuneena menin sitten tiistaina pitämään seiskaluokalle liikuntaa. Koitin ottaa vähän erilaisia leikkejä ja pienpelejä ja loppuun sitten sama parifutispeli. Noh ensinnäkin kentällä oli tuplasti enemmän muita oppilaita samaan aikaan ja mulla meni varmaan puolet ajasta siihen, että pidän mun oppilaat jotenkin yhdessä kasassa. Alkulämmittelyleikit meni ihan kivasti, mutta heti kun päästiin tekniikkajuttuihin niin tilanne vaan levis ihan käsiin. Kuuroille puhuminen vaatii jatkuvan katsekontaktin, eli saman aikaan ei voi tehdä mitään muuta, ei ees näyttää esimerkkiä, koska sillon ei voi itse viittoa. Tää yhdistettynä mun viittomataitoihin ja siihen, että pallolla kikkailu on vaan paljon kiinnostavampaa kun opetus, aiheutti niin paljon hässäkkää ja turhautumista, että huh. Jossain vaiheessa pojat vaan lopetti pelaamisen, niinkun ovat tottuneet tekemään oman open kanssa. Sain varmaan tosi v-maisen akan leiman otsaan, kun pakotin ne vielä osallistumaan ja sanoin et viel on puoli tuntia jäljellä, et tunti ei tosiaan ole loppunut. Oli ihan täys työ pitää itsensä rauhallisena, vaikka otti aivoon aivan hulluna. Tän tunnin jälkeen totesin Krisulle vaan, että nyt ollaan hetki ihan hiljaa, en halua et kukaan puhuu mulle vähään aikaan.

Onneks sentään kaikki tunnit ei oo tollasia, muuten lähtisin täältä varmaan kävellen takas Suomeen. Tiistaina oli kymppien viimeinen tunti, pidettiin valokuvanäyttely, missä kaikkien "Precious Me" -kuvat oli esillä. Olivat tosi tyytyväisiä kuviin, ja syystäkin :) Vaikka tää kurssi onkin ollut aika työläs, oli silti jotenkin haikeeta, kun se loppui.

Vikalla tunnilla harjoiteltiin muiden ja oman itsen kehumista.

Kympit kiittää ja kuittaa, oli aivan mahtavaa heidän kanssaan!

Keskiviikkona aloitin kurssin kasiluokkalaisten kanssa. Tällä viikolla ehdittiin yhdellä kerralla puhua näidenkin kanssa facebook -kuvista, ja tietty kurssiin kuuluvina osina tunteista sekä erilaisuudesta ja sen hyväksymisestä. Täällä koulussa eri heimoista ja eri uskonnoista tulleet on nyt samaa perhettä, ja siksi erilaisuus onkin aika hyvä puheenaihe. Suomessa ihmisiä kuvaillaan usein hiustenvärin perusteella esim. blondeiksi ja ruskeatukkaisiksi. Täällä kaikilla on musta tukka, joten samanlainen jaottelu tehdään ihonvärin perusteella esim. macciaton, kahvin tai ihan mustan värisiin. Ihmisten ihonväristä voi päätellä, mistä päin hän on kotoisin, esim. tosi tummat tulee Sudanin rajalta Cambellan alueelta. Eri alueiden heimoista tulleilla oppilailla on myös erilaisia heimomerkkejä, kuten tatuointeja, arpia tai polttomerkkejä, joista tunnistaa mihin heimoon kukin kuuluu.

Kasiluokkalaisetkin sai koristella omat vihkonsa

Tärkeä sana, sillä tälläinen juurikin sinä olet.

Habtamu kysyi, saisiko mieluummin piirtää vastaukset. Onneksi nielaisin kieltävän vastauksen.

Tällä viikolla pidin myös kuvista 0-2 luokille. 1-2 luokkalaisten kanssa tehtiin kädenjälkikummituksia, kuva kertoo ehkä enemmän :D 

Ensin vähän maalia kätösiin, ja kädenjäljet paperille.

Maalin kuivuttua kummitukset sai myös kasvot

Maalin kuivumista odotellessa oli hyvin aikaa leikkiä.

Eskareiden kanssa koristeltiin katuliiduilla koulun pihapolkujen kiveykset, tuli upeita värikkäitä taideteoksia!

Pienet taiteilijat :)

Isommat oppilaat tuli ihastelemaan piirustuksia

Eskarit olis leikkineet vaikka koko päivän :)

Tiistai-iltana saapui meidän uus kämppis. Oltiin jo menty sänkyyn ja katseltiin leffaa, kun yhtäkkiä koulun rehtori avaa meidän makuuhuoneen oven, hiukan hämmentävä hetki puolin ja toisin :D Tästä kuitenkin selvittiin (ainakin me, rehtorilta en oo kysyny kuinka on toipunut tästä välikohtauksesta), ja uus kämppis löysi huoneensa ja pääsi kotiutumaan. Hän on siis alun perin etiopialainen nainen, muuttanut reilut 10 vuotta sitten Kanadaan jossa nykyään asuu. Ihan tosi mukava ja nauravainen, ja ihanaa vaihtelua puhua jonkun kanssa, joka puhuu niin hyvää enkkua ettei siitä tarvii arvailla joka toista sanaa! Nyt mä sain myöskin kaivattua naisvahvistusta tänne melkosen kansainväliseen kommuuniin.

Torstaina päästiin parturoitaviksi. Ysiluokkalaiset harjoitteli ei-afrotukan leikkaamista ja meidän tukat luovutettiin hetkeksi opetuskäyttöön. Tosi tarkasti tekivät, varmaan vähän jännitti. Yleensä leikkaan ite jollain keittiösaksilla latvat poikki, nyt kymmenen tulevaa kampaajaa leikkasi tarkkaan ja huolella niin ei ainakaan huonommaksi mennyt :D Palkkioksi tarjottiin kaikille kahvit ja limpparit koulun kahvilassa. Oppilaat kyseli meidän perheistä ja niistä oli ihan outoa et mulla on vaan kaksi siskoa eikä ollenkaan veljiä. Täällä yleensä on 5-10 sisarusta joka perheessä, ja kuulemma lapsia tehdään niin kauan, että tulee ainakin yks poika, eli meidän sisarusparvi on niistä ihan keskeneräinen vielä.

Perjantaina olin pitämässä pikkuoppilaille liikuntatuntia, kun yhtäkkiä alkoi satamaan ihan kaatamalla. Täällä siis tosiaan sitten sataa silloin kun sataa, aivan saavista kaatamalla. Tunti loppui siihen, mutta hetken päästä oveen koputettiin. Yks oppilaista oli saanut ison haavan, se piti puhdistaa ja sitoa. Kun nostin katseeni tästä reppanasta, en saanut sanaa suusta. Taustalla seisoi aivan tunnistamattomiksi itsensä rypenyt sekalainen sakki. Pojat olivat keksineet tilaisuuden tullen mutalammikot ja ulkouodosta päätellen painimisen niissä. Vaikka haavan saanut poika oli maailman surkuteltavin, kylmissään ja käteen koski, en voinut olla nauramatta aivan hulluna, tilanne oli vaan jotenkin niin koominen :'D

Pojat on poikia, ihan hauskaa kun ei itse tarvii pestä noita kuteita :D

Meidän hyeena-ase pääsi oikeeseen käyttöön, kun kokeiltiin vähän pesistä ;)

Oon niin ylittäny itseni täällä, oon usein jutellu oppilaiden kaa jalkapallosta viittomakielellä, eli todella astunut ulos mun mukavuusalueelta. Kaikki aina kysyy ekana lempi futisjoukkuetta, ennen kun kysyvät esim. nimeä, joten munkin on pitänyt valita puoleni. Valitsin nyt ainakin täks viikoks Brasilian, koska kisat on siellä ja sen viittoma on helppo muistaa, ihan hyvät perustelut mun mielestä ;) Mietittiin ysien kanssa, et mistähän kaikkien maiden viittomakieliset nimet oikeen tulee, koska esim. Suomi viitotaan napauttamalla pari kertaa etusormella leukaan. Ehkä me ollaan vaan niin leuakkaita..? Melkeinpä kaikki Afrikan maiden viittomat liittyy nenään, koska näil on kuulemma isot nenät. Amerikka viitotaan laittamalla kädet ristiin ja pyörittämällä niitä vatsan edessä, vihjaus roskaruokajenkeistä..? ;)

Täällä on nyt ollut kaksi viikkoa vesi poikki, alkaa tosissaan näkymään koulun arjessa. Sunnuntaina koulun oppilaat löysivät läheltä umpeenkasvaneen lammen, josta saatiin pumpattua vettä pyykkien pesuun. Maanantaina sitten yllättäen ilmestyi mahakipuisia oppilaita. Pieni Haymanotkin, josta on ollut jo aiemminkin juttua ja kuvia, makasi koko iltapäivän mun sylissä urheilukentällä, ei jaksanut osallistua mihinkään kun mahaan sattui niin hirveästi. Selvisi, että nämä olivat ilmeisesti juoneet janoonsa tästä lammikosta, ja vesi on peräisin kaupungin "järvestä", joka on siis suomalaisesta näkökulmasta pikkuruinen lätäkkö, täynnä saasteita, kemikaaleja, ulostetta ja roskia..  Illalla Haymis alkoi sitten oksentaa ja kuumekin nousi. Vaikka arveltiinkin, ettei kyseessä ole sen kummempi kuin pieni oksennustauti, oli silti aika pelottavaa, kun ei tiennyt mitä kaikkea pienen lapsen elimistöön oli veden mukana mennyt. Oon ihan auttamaton nössö, mua meinas alkaa itkettämään kun Haymis oli niin kauheen kipeä, itki ja oksensi eikä mikään pysyny sisällä. Se vaan puristi mun kättä monta tuntia ja koitin silitellä sen masua ja selkää, että olo helpottais. Tollasessa tilanteessa tajuaa kuinka pieniä nuo onkaan ja kuinka ne tarviis niiden vanhempia vielä. Onneks oon kehittäny mun itsehillintää täällä enkä nolannu Haymista sillä et oisin alkanu nyyhkimään, tai et oisin jääny sen viekkuun nukkuun :D

Muutamat koulun työntekijät osaa pari sanaa suomea. Koulun autokuski toivottaa joka aamu hyvää huomenta ja kysyy mihin ollaan menossa. Kun siltä kysyy mihin se menee, vastus kuuluu selvällä suomenkielellä "minä menen naisia naurattamaan", ja toimii joka kerta, kyllä naurattaa :D Poikien asuntolanhoitaja Binyam osaa aika paljonkin suomea, ja ääntää tosi hyvin, ihan kuin olis asunut jo vuosia Suomessa. Yhtenä iltana hän huikkasi meidän perään iloisesti, että "hammastahna". Naurettiin vaan ihan vedet silmissä, että mitä? "I tried to say 'see you tomorrow', I didn't?" vastas Binyam :D

Loppuun vielä pari sanaa tästä superlahjakkaasta miehestä. Abreham on koulussa kymppiluokalla, valmistuu parin viikon päästä. Hän on tosi lahjakas juoksija, kuten kuvassa olevista ajoista näkyy. Etiopiassa Abris ei vaan saa osallistua kaikkiin kisoihin, koska on kuuro, eikä kukaan halua häntä tiimiinsä samasta syystä. Ihan käsittämätöntä, vaikka juoksuvauhti on näin ylivoimainen. Onneksi tää hymypoika ei siitä lannistu, vaan treenaa itsekseen kahdesti viikossa ilman valmennusta ja puskee itsensä kisoihin mukaan, mikä mitalimäärän perusteella kannattaa. Miettikää nyt, ihan olematon treeni, ruokana pelkkää injeraa ja silti hän voittaa kuulevat, tiukassa valmennuksessa olevat kilpatoverinsakin. Lähdöissä hän ei tietty kuule lähtömerkkiä, ja täällä ei tosiaan anneta kuuroille tai muuten vammaisille mitään apuvälineitä, vaan hän lähtee sitten, kun näkee muiden reagoivan. Kysyin Abrehamilta viime tammikuussa, että mistä hän unelmoi. Aikoo kuulemma joku päivä voittaa Usain Boltin. En epäile hetkeäkään.

Hyvää Juhannusta kaikille! Meilläkin on tiedossa grilli- ja kokkobileet, mutta täällä tuskin tulee lunta tuomaan suomalaisen juhannuksen tunnelmaa ;)

♥ Minna