Vettä ja sirkushuveja

Koko Hosainassa on ollut jo viikon verran veden tulo poikki, ilmeisesti jonkin putkityöhomman takia. Ei ole ensimmäinen kerta täällä, mutta näin pitkä aika ilman vettä tässä kuumuudessa ja likaisuudessa saa tosiaan kaipaamaan sitä. Meillä on kuitenkin asiat vielä tosi hyvin, ollaan päästy peseytymään ja meillä on rahaa ostaa pullovettä juotavaksi ja ruoanlaittoon. Tää onkin ehkä vaan meidän mukavuuteen tottuneiden ongelma, moniin koteihin täällä ei tule koskaan juoksevaa vettä, vaan niille tällänen veden kantaminen on ihan normijuttu. Lähdettiinkin sitten yhtenä päivänä mukaan vedenhakureissulle, koska mun mielestä olis ollut tosi noloa laittaa oppilaat kantamaan meille vettä. Koulun oppilaat käyvät siis kuorma-autokyydillä hakemassa vettä kauempaa järvestä, tällä viikolla muistaakseni reissu tehtiin joka päivä. Olikin aikamoinen kokemus! Luultiin että reissuun menee suunnilleen tunti, mutta eihän me älytty, että tietysti vesipisteellä on muutama muukin jonossa. Palasimme koululle neljän tunnin reissun jälkeen aivan poikkiväsyneenä, ja huomasin taas kerran kuinka kultalusikka lapsi oonkaan. Oppilaat tekevät yhtä rankkoja töitä lähes joka päivä koululla, puhumattakaan kylän köyhistä lapsista, jotka raatavat päivittäin aamusta iltaan, surullisen usein ilman kunnollista ruokaa.

Jonot on välillä monta kymmentä metriäkin, me päästiin aika vähällä.

Yritin osallistua, valkonen naama vaan oli vissiin aika outo näky syrjäkylässä.

Koululla odoteltiinkin jo kovasti vesilastia.

Tällä viikolla mun tunneilla puhuttiin siitä, kuinka itse voi vaikuttaa omaan oloonsa ja ajatuksiinsa muuttamalla negatiivisen ajattelun positiiviseksi ja mietittiin kunkin oppilaan turvaverkkoa, eli ihmisiä joihin he voivat tukeutua, sekä tehtiin "selviytymissuunnitelmia" elämän vaikeista tilanteista selviytymiseen. 

Huonot ja hyvät ajatukset, kumpien lasien läpi itse katsot?

Tytöt kirjoittivat tulevaisuuden haaveistaan. Nämä mimmit aikovat mm. opiskella yliopistossa, auttaa perhettään, mennä naimisiin, saada hyvän työn ja auttaa köyhiä ihmisiä.

Lasit kuulemma antaa opettajalle auktoriteettia.

.. en vaan tiedä oliko pojat ihan samaa mieltä :D

Hauskin "oppitunti" taisi kuitenkin olla I am Precious -päivä, jolloin oppilaat valitsivat päälleen lempivaatteensa, saivat laittautua, meikata ja lakata kynnet ym. Pojat eivät yllättäen ihan innostuneet laittautumisosiosta kuten tytöt, mutta tekivät kuitenkin pakon edessä kasvohoidot ;) Laittautumisen jälkeen jokainen oppilas sai valita kuvauspaikan sekä sen, millainen kuva hänestä otetaan. Mitään ei rajoitettu tai kielletty, vaan oppilaat saivat ihn oman luovuutensa ja kekseliäisyytensä mukaan päättää kaikesta. Kuvauksia varten esimerkiksi hilattiin hetkeksi lippu salosta ja jahdattiin pässiä ja aasia, oppilailta tuli tosi hauskoja ideoita! Sitten Krisu antoi kameran räpsyä oppilaiden neuvojen ja toiveiden mukaan, mistä syntyikin aivan upeita kuvia! Syksymmällä näitä arvokkaita otoksia pääsee ihastelemaan Tampereen seudulle pystytettävään näyttelyyn.

Ensin hoidettiin kasvot

Vähän laittautumista

Upeita naisia!

Myös pojat rohkaistuivat vähän laittautumaan, tukat sai kammata ;)

Koitin vähän ehdotella huulipunaa, ei kuulemma sopinut Abrahamin tyyliin tänään

 Kauniit ja rohkeat, My Precious students ♥

 

Torstai-iltana meidät kutsuttiin kymppiluokkalaisten järjestämään juhlaan, jonka he järjestivät, koska ovat kohta lähdössä pois koulusta. Oppilaat oli itse leiponeet leipää, ja tarjoilivat kaikkia herkkuja ja kahvia. Parasta oli kuitenkin illan ohjelma, ihan hulvatonta! Ensin illan isäntä, tuleva stand up -koomikko Dawit, kertoi vitsejä. Koska viittomat on niin konkreettisia, vitseistä tulee kunnon show -numeroita, kuin Sami Hedbergin keikalla olis. Yksi ohjelmanumero oli oppilaiden opettaja-imitaatiot, piti arvata kuka ope on kyseessä. Naurettiin aivan vedet silmissä, oppilaat ei ollu kovinkaan armollisia :D Lopuksi vielä oppilaat esitti kunkin kotiseudun heimotansseja, koululla asuva englantilainen Patricia esitti irkkutansseja ja mekin näytettiin vähän valssia. Ei olis voinut paremmin viettää tätä torstai-iltaa, ihan mahtavaa!

Dawitin imitaatio eräästä koulun opettajasta. 

Video latautui näköjään aika hämäränä tänne, toivottavasti siitä saa jotain selvää!

 

Tupa täynnä

Oon miettinyt paljon sitä, kuinka erilaista täällä on olla opettaja. Ensinnäkin jo se, että oppilaat on kuuroja, ja mulla on tulkki, asettaa tiettyjä haasteita. Ei voi puhua selkä oppilaisiin päin, tai silloin, kun he tekevät tehtäviään, koska kommunikointi vaatii ihan jatkuvaa katsekontaktia. Lisäksi mun pitää koko ajan muistaa näyttää kaikki esimerkit ym. seisten ihan tulkin vieressä, jotta oppilaat voi seurata mun huitomista samalla kun seuraavat ohjeistusta tulkin viittomana. Täällä enkunkielen taso ei oo ihan huippuluokkaa, joten mun pitää miettiä kaikki sanomiseni tosi yksinkertaiseen muotoon ja toistaa monta kertaa, jonka lisäksi pitää katsoa, että tulkki viittoo edes jotain siihen suuntaan, mitä oon itse sanonut. Tyttöjen tuntien tulkki on ihan mahtava, oikeesti innostunut aiheesta ja haluaa itsekin oppia. Poikien tulkki taas on vähän epäilevällä kannalla, ja mun pitää melkein jokaisen lauseeni jälkeen ensin vakuutella hänet siitä, että tiedän mitä opetan ja teen, ja sitten vasta hän suostuu tulkkaamaan opetukseni oppilaille. Ymmärrettävästi tämä vaikeuttaa ja hidastaa omaa opetusta melkolailla.. 

Näiden juttujen lisäksi opettajan asema on täällä niin erilainen. Ensinnäkin oppilaat kunnioittavat opettajia, antavat työrauhan ja haluavat oppia. Toisaalta oppilaat myös halailevat mua aina kun tavataan, pyytävät pelailemaan ja hengailemaan, pitävät siis ihan kaverinaan, vaikka kuitenkin olen myös heidän opettajansakin, ainakin muutaman tunnin viikossa. Hauskinta on se, että ihan luontevasti koristelen oppilaiden vihkoja sydämillä ja sanon heille, että tykkään heistä, samoin kun he sanovat mulle. Tänään viimeksi pussasin yhtä pikkuoppilasta poskelle, mikä olis Suomessa varmaan päätynyt lööppeihin, kun taas täällä se on oppilaille harvinainen huomionosoitus, josta he ovat ihan onnensa kukkuloilla. Jotenkin tykkään tästä menosta ihan hirveesti, ei tarvitse vainoharhaisesti varoa sanomisiaan ja tekemisiään, varsinkin kun oppilaat oikeasti kaipaavat turvallista ja läheistä aikuista elämäänsä vanhempien ollessa joko kaukana kymmenien ja satojen kilometrien päässä, tai kuolleita.

Lopuksi vielä viimepäivien suosikkileikistä :) 

Vietiin tyttöjen asuntolaantuliaisiksi parit hyppynarut, mikä riemu niistä syntyikään! 

Sadekautta odotellessa :D

Hymynaamoja :)

♥ Minna